Mikon kirjablogi

Irvingin yli 30 vuotta sitten julkaistu teos päätyi kirjastosta mukaan reppuuni jokin aika sitten. Kirjaa pidetään Irvingin yhtenä parhaista teoksista, eikä turhaan. Kirjailija luo niin uskomattaman tarinan erilaisine yksityiskohtineen, että  matkan varrella lukija alkaa uskomaan tarinaan sen mahdottomuudesta huolimatta.

Tarina kertoo  omalaatuisesta Berryn perheestä ja kertojana toimii perheen keskimmäinen lapsi John. Yksinkertaisesti Irving luo tämän perheen tarinan ja lisää siihen erilaisia outoja mausteita ja sopasta tulee yllättäin hyvinkin syötävä. Tarina alkaa toisen maailman sodan alkuvuosilta, kun isä ja äiti Berry löytävät toisensa ollessaan kesätöissä omalaatuisessa hotellissa ja saavat nopeassa tahdissa viisi lasta.  Päähahmona Johnin lisäksi on hänelle liiankin läheinen sisar Franny. Muita lapsia ovat nuorimmainen Egg, pienikasvuinen Lilly ja perheen esikoinen Frank.  Erilaisten vaiheiden jälkeen perhe perustaa hotellin aluksi pieneen amerikkalaiskaupunkiin ja sittemmin he muuttavat Wieniin, kun iäkäs karhunkesyttäjä Freud, johon he ovat tutustuneet aiemmin, pyytää heitä avukseen pyörittämään omaa hotelliaan.  Hotellin asukkaina ovat niin radikaalit kuin prostituoidut ja välikerroksissa myös normaalit asiakkaat ja vahtina hieman erikoinen Susie-karhu. Perheen selviytymistä seurataan läpi vuosikymmenten ja menneisyyden traumat seuraavat mukana sivuvaihteina odottaen lopullista ratkaisuaan.

Irving ottaa  käsittelyyn niin seksuaalisen väkivallan kuin traagiset kuolematkin luontevasti osaksi kokonaisuutta. Irving maalaa elämän monimuotoisuutta runsailla väreillä, joilla on lupa sekoittua keskenään.  Jollakin tavalla Irvingin tekstistä heijastuu positiivisuus ja huumori huolimatta vakavistakin teemoista.

Tähän mennessä lukemistani Irvingin kirjoista voin suositella tätä kärkipään tuotoksena, jos vain jaksat lukea 490 sivua merkillistä tarinaa Berryn perheestä…

Tähdet ****

Kilven kolmas romaani jatkaa vanhemman konstaapeli Olli Revon syventymistä rikollisten maailmassa ja samalla pohtii missä tässä kaikessa on kysymys. Ovatko hyvät täysin hyviä ja pahat täysin pahoja vai voiko pahoissakin olla jotain hyvää?

Olli Repoa puukotetaan kotihälytyksessä lähes kuolettavasti, mutta taistelijana hän kuitenkin selviää. Hän ei pysty kuitenkaan palaamaan kuntoutumisvaiheessa kenttäpoliisin tehtäviin, vaan joutuu huumepoliisiyksikköön. Parikseen hänet ottaa vastahakoisesti kokenut Elias Kaski, joka on tottunut toimimaan yksin ja käyttää omia metodejaan, jotka voivat ulkopuolisesta vaikuttaa erilaisilta mihin on totuttu. Miehet kuitenkin joutuvat työskentelemään yhdessä ja selvittämään huumekauppavyyhtiä. Olli joutuu oppimaan paljon uutta huomatessaan olevan monesti ulkona Eliaksen kokemuksen mukanaan tuomista aavistuksista, joiden mukaan hän toimii. Tarinan rinnalla kuvataan entisen huumekuningatar Piken yritystä opetella elämään uutta elämää äitinä pienen Aleksi pojan kanssa, kun hän vapautuu vankilasta.  Häntä kuitenkin varjostaa entinen mies Lalli ja muut aineiden käyttäjät, jotka eivät usko Piken pystyvän oikeasti jättämään entistä elämäänsä.

Edelliseen Kilven Kadotetut-romaaniin verrattuna vauhtia ei ole niin paljoa ja Piken arjen opettelemisen kuvaukset tuovat osin seesteisiä hetkiä kerrontaan. Kilpi kuitenkin kietoo sujuvasti Piken hahmon osaksi kokonaisuuta, joka alkulehdillä tuntuu vielä hieman repaleiselta. Jännitystä pidetään yllä osin psykologisin keinoin, eikä ainoastaan vauhdikkaalla toiminnalla. Kilven kerronta luo sujuvasti tarinan ihmisistä eri puolella ja eri portailla huumausainerikollisuutta.  Ajoittain henkilöt tulevat lähelle ja heistä paljastuu uusia ominaisuuksia. Itse päähahmon eli Olli Revon elämää raotetaan kuitenkin vain pieninä valon pilkahduksina eri hetkissä. Ehkä se onkin Kilven tarkoitus pitää Olli hieman utuisena hahmona, vaikka kirkastumisen hetkiäkin koetaan loppua kohden. Elias Kaski on myös mielenkiintoinen hahmo, josta paljastuu Ollille työtoveruuden myötä myös toinenkin puoli, jota ei moni ole nähnyt. Teksti on hyvää ja sujuvaa poliisikirjallisuutta, joka ei mene liian kauas realiteeteista ja kerronnan keinoin kuitenkin pysyy mielenkiintoisena ja  yllättävänä loppuun saakka.

Toivottavasti Kilpi vielä jatkaa Olli Revon edesottamuksia, sillä jokainen kirja on tähän mennessä tuonut erilaisia näkökulmia poliisin työhön ja myös suomalaisen yhteiskunnan pimeämpiin puoliin.

Tähdet ****

Kolme kirjaa muodostavat omalaatuisen trilogian, joiden tarina jatkuu suoraan edellisestä kirjasta. Jos luet ensimmäisen kirjan jää tarina ärsyttävästi kesken ja lopulta huomaat lukeneesi koko sarjan. Näin ainakin minulle kävi.

Ted Dekker luo trilogiassa kuvan kahdesta maailmasta, joiden välillä päähenkilö Thomas Hunter seilaa. Jos hän nukahtaa toisessa, hän herää toisessa. Aika ei kuitenkaan korreloi vaan vaihtoehtoisessa tulevaisuustodellisuudessa aikaa voi kulua huomattavastikin enemmän kuin nykymaailmassa. Dekker luo tarinaansa jännityksellisesti. Thomas saa unimaailmastaan tietoa, että Raison Strain virus tappaisi lähes koko maailman. Tarinan edetessä hän kasvaa tuntemattomuudesta maailman pelastajaksi. Unimaailmassa edetään teknologiattomassa maailmassa, jossa on puhuvia lepakoita ja monia mystisiä elementtejä. Thomasista kasvaa tässä todellisuudessa taitava sotapäällikkö. Vaikka fantasiamaailmassa kuvataankin paljon taisteluita, myös ripaus romantiikkaa on mukana. Nykyisyydessä taas ollaan keskellä maailman historian suurinta kriisiä, kun ennen kokematon terroriuhka saa suurvallat polvilleen. Vallantavoittelijoilla on vain yksi este, Thomas, joka tuntuu saavan tietoa jostain ja onnistuu aina selviytymään mitä ihmeellisimmällä tavalla mahdottomistakin tilanteista.

Kristillinen tematiikka on vahvasti mukana erityisesti kahdessa viimeisessä trilogian kirjassa liikuttaessa toisessa todellisuudessa. Hyvän ja pahan taistelu on oleellinen osa tarinan kokonaisuutta. Dekker ei kuitenkaan saarnaa, vaan upottaa kristillisyyden sujuvasti osaksi tarinaa. Dekker luo toisaalta jännityskertomusta ja toisena puolena on fantasiasatu. Äkkiseltään ajateltuna voisi ajatella, että tarinasta voisi tulla liian leikatun tuntuinen, kun nämä kaksi elementtiä yhdistetään. Dekker saa kuitenkin tarinan pysymään kasassa. Hän todella on hyvä tarinan ja juonen luoja ja pystyy pitämään eri juonenkäänteillä mielenkiintoa yllä. Dekkerin heikkoutena on kuitenkin henkilöhahmojen ohuus. Välillä lukiessa ajattelee voisiko ajoittainen henkilöhahmojen mielen avaaminen syventää lukukokemusta.

Kirjat ovat sopivan erikoisia eivätkä tavoitelleetkaan realistista kertomusta vaan muodostavat dekkarillisen fantasiatarinan. Jotain syvyyttä kuitenkin jäin kaipaamaan vielä kerrontaan.

Tähdet ***1/2

Rimminen on tehnyt vuonna 2004 mielenkiintoisen romaanin, joka päätyi tänä vuonna myös valkokankaallekin. Kirjassa kolme noin kolmekymppistä hieman alkoholisoitunutta ja syrjäytynyttä kaverusta Lihi, Marsalkka ja Henninen viettävät päivän Kalliossa juoden siinä sivussa myös pussikaljaa.

Vaikka kirjassa juodaankin kaljaa se ei ole kuitenkaan sen pääasiallinen ajatus. Kirjan dialogi päähenkilöiden ja osin yllättävienkin kohtaamisten välillä toimii ja on osin niin humoristinen kuin tragikoominenkin. Aika ajoin tajunnanvirtaan taipuvaisen Rimmisen teksti haastaa lukijaa sopivasti. Sinänsä kirjassa ei tapahdu valtavasti, vaan päivä kulkee omaa polkuaan päähenkilöiden tarinaa seuratessa läpi kesäisen Kallion siirryttäessä paikasta ja tilanteesta toiseen.

Lukukokemuksena kirja oli mielenkiintoinen tekstinsä vuoksi. Ehkä kirja haluaa pohtia osin syrjäytyneiden miesten keskinäistä yhteyttä ja pyrkimystä kuitenkin olla hyväksytty osa yhteiskuntaa. Toisaalta tietty elämän leppoisuuden ja arkisen filosofoinnin yhdistelmä tuovat myös lisäpiristettä kirjan rikkaaseen kieleen.

Kirja oli lukukokemuksena aika kevyt, mutta tarvitseeko kirjan välttämättä olla sanomaltaan aina niin syvällinen. Jos teksti ja tarina toimivat niin se kuitenkin riittää.

Tähdet ***

Hotakainen on mielenkiintoinen kirjailija ja jokainen romaani tuo jotain uutta näkökulmaa tuotantoon. Jumalan Sana ei kerro Jumalasta, vaan rahasta, kapitalismista ja ihmisistä järjestelmän takana. Ihmiset ovat luoneet itse tämän koneiston, jota eivät itse enää hallitse, vaikka ilman heitä sitä ei olisi olemassa. Tämä ehkä muodostuu kirjan yhdeksi rivien välistä luettavaksi ydinajatukseksi.

Tarina on sinällään yksinkertainen. Finanssipankin toimitusjohtaja Hopeaniemi tarvitsee kyydin pohjoisesta etelään Huomenta Maa- ohjelman suoraan lähetykseen, kun lentäminen on mahdotonta tuhkapilven vuoksi. Hän pyytää apuunsa edesmenneen isänsä autonkuljettajan Armaksen. Matkaa etelään tehdään arvokkaasti Jaguarilla. Välillä kuunnellaan Dylania ja välillä haudantakaa pääsee nauhojen muodossa ääneen isä Uljas. Dialogia on mukaan laitettu sopivasti ja kohtaamisia syntyy kahden erilaisen miehen välille. Armas on työntekijä, joka haluaa auttaa peliriippuvaista tytärtään, joka on hävinnyt rahojaan pelatessaan, sekä osakekaupoissaan. Jukka Hopeaniemi taas edustaa miestä, jonka elämäntehtävä on tehdä rahaa, osata vainuta se ja iskeä oikeaan paikkaan. Rikkaalla ei kuitenkaan ole helppoa loppujen lopuksi. Omaisuus tuo huolta ja kaiken keskellä jää kuitenkin yksin. Hotakainen pohtii myös kahden sukupolven  rahantekijöiden kautta miten kapitalismi on muuttanut muotoaan. Ennen raha oli näkyvämpää ja selkeämpää. Nyt se vaan tulee jostain ja katoaa jonnekin ja kukaan ei oikein enää tiedä minne ja kuka pitää valtaa oikeastaan. Hopeaniemi esiintyy myös ensimmäistä kertaa televiossa ja tämän jännitteinen odottaminen tuo automatkalle sopivan tarkoituksen, joka on yllättävän merkityksellinen muillekin kuin päähenkilölle.

Sinänsä Hotakainen ei välttämättä kerro juonellisesti jännittävää tarinaa. Kuljetaan vaan ainoastaan pisteestä A pisteeseen B. Hotakaisen vahvuus on kuitenkin rikas kielen käyttö, sekä porautuminen aiheeseen ja henkilöhahmoihin. Vaikka matka on lyhyt niin se pitää sisällään kuitenkin yllättävän paljon. Aivan parhaisiin Hotakaisen kirjoihin en kuitenkaan tätä kirjaa lue, vaikka mielenkiintoien kirja tämäkin oli toki. Jotenkin kuitenkin tarinan jäi kaipaamaan ehkä vielä sitä jotakin…

Tähdet ***

Ruotsinsuomalainen Susanna Alakoski on
kirjoittanut vuonna 2006 väkevän esikoisromaanin suomalaisen
siirtolaisperheen elämästä. Tarina sijoittuu 60-70 lukujen
vaihteeseen, jolloin moni suomalaisperhe lähti paremman elämän
perässä Ruotsiin. Viisihenkinen perhe saa Ystadin vastarakennetusta
Friedhemin lähiöstä uuden asunnon. Kaikki näyttää hyvälle.
Tilaa on kaikille riittävästi, on työtä ja ruokaa. On olemassa
vain yksi asia, joka rikkoo perheen idyllin onnellisesta elämästä.
Alkoholi.

Tarina kerrotaan perheen keskimmäisen
ja ainoan tyttären Leenan silmin. Hän yrittää pitää perhettä
kasassa, mutta huomaa sen liian raskaaksi vanhempien juomaputkien
pidentyessä päivistä viikkoihin. Kodista tulee paikka, jonne ei
halua mennä, kun vanhemmat ovat siellä fyysisesti läsnä mutta
silti jossain aivan muualla. Leena joutuu usein viettämään öitään
ystäviensä luona, kun ei halua mennä kotiin. Myös isän väkivalta
äitiä kohtaan järkyttää pienen Leenan mieltä. Hän pyytää
monesti apua viranomaisilta, mutta avunpyyntöjä ei oteta riittävän
vakavasti kuin vasta ääritilanteissa. Perheidylli murtuu rapisten.
Vaikka välillä on juomattomia kausia, aina pelko sortumisesta
hiipii Leenan mielessä. Juomattomina kausina vanhemmat ovat taas
vanhempia. Perhe voi taas elää hetken normaalia elämää. Ei
tarvitse olla nälissään ja vaatteet ovat puhtaita. Leena voi
nukkua yönsä rauhassa kotona. Vanhemmat yrittävät lepytellä ja
miellyttää lapsiaan selvänä ollessaan, kunnes taas tulee se
heikko hetki ja alkoholi virtaa heidän mieliinsä.

Kirjan teksti toimii sujuvasti hyvänä
kokonaisuutena lyhyiden lauseiden ja tiiviiden lukujen muodossa.
Alakoski piirtää hetkiä, tunnelmia ja kokemuksia pienen ala-aste
ikäisen Leenan silmin. Alkoholismin vaikutukset lapseen tuodaan
realistisella tavalla esiin. Toisaalta myös onnen hetket kuvataan
osaksi tarinaa luontevasti. Alakoski osaa nivoa tarinan hyvin yhteen
ja laittaa lukijan ajattelemaan lapsen kautta, mitä on kun vanhemmat
juovat päivästä ja viikosta toiseen. Alempiluokkaisen
siirtolaisperheen juurettomuus ja alemmuuden tunne kulkevat myös
pimeinä taustahahmoina tarinan takana, vaikka niitä ei suoraan
alleviivatakaan voimakkain vedoin.

Vaikka kirjasta on tehty ilmeisen hyvä
elokuva Pernilla Augustin toimesta, voin kuitenkin suositella myös
lukukokemusta lämpimästi.

Tähdet ****

Jostakin alennusmyynnistä tämäkin kirja tupsahti käteeni. Finlandia ehdokkaanakin vuonna 2009 ollut teos on siviilityönään poliisina toimivan Kilven toinen romaani, jonka pääosassa on vanhempi konstaapeli Olli Repo. Lajityypiltään teos on dekkari, mutta syviäkin sävyjä toiminnan ja jännityksen oheen on onnistuttu sujuvasti ujuttamaan.

BB-julkkis katoaa mystisesti ja vähän ajan päästä vielä tuntematon nainen ajaa rekan alle takaa-ajon päätteeksi. Nämä tapahtumat saavat Olli Revon anturit pohtimaan tapahtumien yhteyttä, vaikka hän toimiikin ainoastaan kenttäpoliisina. Ratkaisijan vikaa hänessä on kuitenkin ja hän haluaa auttaa rikostutkija Bomania runsaasti julkisuuttakin saaneiden tapausten ratkaisussa median vaatiessa tehokkuutta. Kirja kuvaa kenttäpoliisiin työtä raadollisesti ja pohtii millaisia inhimillisiä voimakkaita tunteita poliisiit joutuvat tehtävissään läpikäymään ja pitämään sisällään. Samoin myös poliisien välisiä henkilösuhteita ja jännitteitä käsitellään osana tarinaa. Kilpi on myös ujuttanut väleihin pohdintoja mm. vanhempien vastuusta lapsestaan, suoritus/materialisesta yhteiskunnasta, julkisuushakuisesta pintaliitokulttuurista ja ihmisen pahuudesta. Kilpi miettii romaanissaan myös syitä tekojen taustalla, eikä ainoastaan seuraksia. Nämä pohdinnot kuitenkin soljuvat sujuvasti osana tiivistä toiminnan ja jännityksen täyteistä tarinaa, joka jatkuu aina kulman takaa uuteen osin odottamattomaan suuntaan. Ehkä Olli Revon henkilökuva jää kuitenkin hieman ohueksi, vaikka hänen ajatuksiinsa ja avioeroprosessiinsa jonkin verran päästäänkin kurkistamaan. Pääpaino kirjassa on kuitenkin poliisityön kuvauksessa ja jännittävässä tarinassa, joka on yllättävän ajankohtainen turvattomammaksi muuttuvassa pohjoismaisessa yhteiskunnassamme, jonne koulusurmat ja pommi-iskut ovat tulleet järkyttämään sielunmaisemaamme.

Kirja toimi hyvin helppolukuisena dekkarina ja antoi myös ajattelemisen aihetta eri asioista. Toisaalta kirja oli viihteellinen, mutta sen tietty lähemmäksi tuleva ajankohtaisuus ja realistiselta vaikuttava poliisityön kuvaaminen laittoivat myös lukijan aika ajoin vakavempiin tunnelmiin.

Tähdet

***1/2

Irving on taitava tarinankertoja ja jälleen se tulee toteen tämänkin kirjan kohdalla. Kirja maalaa eteen Jackin elämän, jota varjostaa isän kaipuu. Tatuoija äitinsä kanssa 4-vuotias Jack palaa Kanadasta etsimään isäänsä eri euroopan kaupungeista, joissa tuo osin myyttiseksi jäävä hahmo kulloinkin on. Isä on taitava urkuri, jolla on kuitenkin pakoittava tarve tatuoida kehoonsa nuotteja ja virsiä. Irving kuvaa kaupunkeja ja tatuoinnin alakulttuuria 60-luvun lopulla, sekä on myös perehtynyt eri kaupukien miljööseen ja luonnolisesti niiden urkuihin. Matkalla käydään Edinburghissa, Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Oslossa, Helsingissä ja lopulta Amsterdamissa. Isää ei kuitenkaa löydy, mutta hänet kohdanneita ihmisiä kylläkin ja hänen äitinsä maalaa hänelle heidän avullaan pienen Jackin mieleen kuvan tämän isästä. Sittemmin he palaavat Kanadaan ja pian koulun aloitettuaan Jack huomaa, että vanhemmat tytöt ja naiset ovat epätavallisen kiinnostuneneita hänestä ja hänen seksuaalielämänsä alkaa aivan liian varhain. Toisaalta Jack on taitava näyttelijä ja hän oppii sen avulla selviämään. Hän jatkaa opintojaan amerikan puolella ja hänesta tulee menestyvä elokuvanäyttelijä. Hän ei kuitenkaan pysty sitoutumaan, vaikka muutama pidempi suhde hänellä onkin. Hänellä on kuitenkin epätavallisen läheinen ystävyyssuhde sisarpuoleensa Emmaan, joka on alkanut jo ala-asteelta ja he asuvatkin vanhempana yhdessä. Elämän prosessien viedessä eteenpäin Jack aloittaa terapian ja palaa euroopan kaupunkeihin ja pala palalta hän luo kuvaa, mitä todella tapahtui hänen lapsuudessaan. Asiat aukeavatkin mielenkiintoisella tavalla.

Irving luo tarinaansa tarkkaan ja kuvaa paikkoja ja tapahtumia hämmästyttävän elävästi ja henkilöhahmot on rakennettu mielenkiintoisella tavalla. Tarina sisällä on pieniä tarinoita, jotka eivät kuitenkaan pirstaloita kokonaisuutta. Sinäänsä koko tarina tuntuu uskomattomalla ja taustatyötä Irving teki tätä kirjaa kirjoittaessaan peräti kuusi vuotta. Yksityiskohtia on todella paljon ehkä aika ajoin liikaakin ja lukija välillä miettii voisiko tarinan kertoa lyhyemminkin. Toisaalta ne kuitenkin ovat osa tarinaa, josta tämä yli 800 sivuinen tarina muodostuu. Kirjasta ehkä päällimäisenä ajatuksena jäi mieleen vanhemman vastuu siitä mitä lapselle kerrotaan tai jätetään kertomatta, sekä isän merkitys lapsen elämässä. Kirja oli laajuudessaan haastava, mutta teksti ja tarina toimivat kokonaisuutena

Tähdet ****

On vuosi 1918 ja eletään sisällissodan loppuhetkiä. Ikääntynyt rappeutuneen kartanon omistaja Martin, huonon naisen maineessa oleva Emma ja osin omaa tahtoaan vasten punapäälliköksi joutunut Emman veli Aarne ovat palasia tässä tragediassa. Eri luvuissa Sahlberg avaa heidän elämäänsä ja rakentaa tarinaa osin päällekkäisistä kokemuksista kunkin näkökulmista. Vaikka aika onkin tuo historiallinen tragedia poliittisen kuvauksen sijaan pääroolin saa kunkin ihmiskohtaloiden kuvaus sodan jäädessä taka-alalle. Kirjan teksti on kuvailevaa ja maalailevaa, mutta toisaalta tietynlainen rumien ja raakojen kokemusten kuvaaminen tuo osin yllätyksellistä kontrastia kokonaisuuteen. Hetkittäin tästä johtuen tulee olo, että kaikessa karuudessaan kuvattuja tragedioita ei haluaisi edes lukea. Tietyllä tavalla Sahlberg haluaa kuvata ihmisten inhimillisyyttä heidän asemastaan, puolestaan, valinnoistaan ja teoistaan huolimatta. Loppujen lopuksi kaikki riisutaan pois ja kysymys on aivan jostain muusta kuin millä puolella olet.

Kokonaisuutena kirja toimi hyvin. Ehkä joitain kohtia olisi voinut tiivistää. Toisaalta eri lukujen päällekkäiset tapahtumat toivat lisävaloa kokonaiskuvaan. Pikkuhiljaa kirjailija paljastaa enemmän ja enemmän henkilöistä ja heidän välisistä suhteista ja menneisyydessä tapahtuneista asioista, jotka eivät jätä rauhaan. Tietty jännite pidetään yllä loppuun asti, vaikka lukija saattaa ehkä jotain reunaviitteistä aavistaa. Ehkä tämän  kirjan luettuani saatan tutustua myös miehen muuhunkin tuotantoon.

Tähdet ***1/2